torstai 15. toukokuuta 2008

Tulihuppari!

Tadaa :) Siinä se on tulipuuvillahuppari. Sain sitten vasta eilen viimeisteltyä työn valmiiksi. Minä kun ompelijana inhoan neulottujen kappaleiden yhteenompelemista. Päätin sitten virkata kappaleet yhteen ja tein sen punaisella langalla, niin että varmasti näkyy.

Hupparin saaja oli todella onnellinen. Niin se vaan äidin mieltä lämmittää onnellinen hymy ja halaus. Oli tätä toivottukin ja minua hoputettu tekemään. Nyt on kokoelmassa on tulivillahousut, -sukat ja -pipo. Ei voi muuta sanoa kuin tuhannet kiitokset kuvion suunnitelleelle. Löysin mallin yahoogroupsin neuleryhmän kautta. En valitettavasti muista kuka kuvion on piirtänyt. Mielestäni lieskat ovat hyvännäköisiä. Olen tyytyväinen tähän työhöni. Voi että kun tuntuu kivalta.

Nyt pitkästä aikaa pääsin villasukkien kimppuun. Kohta ilmat lämpenevät, kun minä alan sukkia kutomaan :)) Tuntuu oudolta kutoa pitkästä aikaa paksummasta langasta. Seiskaveikkaa on nyt sinisenä puikoilla.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Äitienpäivää!

Hyvää äitienpäivää kaikille meille äideille :)

Tässä olisi sitten taas vaikka mitä tekemistä, mutta tänne päädyin taas kuitenkin :) Veroilmoituslaskelmat pitäisi tehdä... no aikaahan on vielä viidenteentoista päivään :)

Ihana viikonloppu on taas tullut vietettyä rakkaiden ihmisten seurassa. Mukavaa myös, että olen löytänyt uuden läheisen ihmisen, joka myös arvostaa käsitöiden tekemistä. Olin aivan tohkeissani, kun Hän osti minulle lankaa :-O Jossakin oli ollut loppuunmyynti ja hän lähetti työkaverinsa ostamaan minulle lankoja. Lankaa tuli kolmatta kiloa :))) Olen hehkuttanut tätä ystäväpiirissäni, mutta he eivät tunnu oikein ymmärtävän innostustani ja ihastustani. Täällä sitä varmaan ymmärretään :)

Olen aikoinani kateellisena lukenut muiden blogeja, joissa kerrotaan kuinka miehet ovat tuoneet tuliaisiksi ja yllätyslahjoiksi lankoja. Ja miehet todella arvostavat vaimojensa käsitöiden tekoa. Äksäni inhosi, kun tein käsitöitä. Hänen mielestä laiskottelin, kun tein käsitöitä ja istuin vain. Ja kaiken lisäksi käsitöistäni tuli vain roskaa ja pölyä. En suostunut silti lopettamaan käsitöiden tekoa, koska se oli ainoa henkireikäni muuhun maailmaan, asia josta sain positiivista palautetta, jota en kotona koskaan saanut. Oli juhlaa mennä myyjäisiin myymään käsitöitäni, kun kaikki kehuivat ahkeruuttani ja hienoja töitäni.

Mutta nyt kaikki on toisin :) Voin hengittää vapaasti, kun teen käsitöitä. Ja Hän on kiinnostunut siitä mitä teen, auttaa lankasotkujen selvittelyissä ja kyselee esimerkiksi kuvioita tehdessäni, kuinka se oikein tapahtuu ja ihmettelee kuinka voin kutoa niin nopeasti.

Nyt sitten veroilmoituksen kimppuun, että pääsen pikaisesti tulipuuvillahupparin kudontaan. Nyt on tehtynä ensimmäinen hiha ja toinen on tulossa. Siitä on jo tuli osuus tehtynä. Josko saisin sen jo tänään valmiiksi.

torstai 8. toukokuuta 2008

Sukkia ja paitoja











Tässä nyt vihdoin jotain tekeleitäni, puolivalmiita. Silkkivillapaidan Regia Silkistä sain valmiiksi. Hiukan myöhässä tosin. Ei aivan ehtinyt syntymäpäivälahjaksi. Onneksi oli malttavainen saaja, ei hosunut yhtään. Kuvan sitten unohdin ottaa siitä, mutta kyllä kai sekin onnistuu sitten myöhemmin.
Kuvissa nyt näkyvät työt ovat tulipuuvillahuppari ekaluokkalaiselle pojalleni Mandarin Petitistä ja sukat Regia Softista.
Tulipuuvillahupparin saaja ei sitten ole kärsivällinen ollenkaan :) Pitäisi olla jo valmis eilen. Etu- ja takakappale sekä huppu ovat jo valmiina. Hihoista toinen on melkein valmis. Eiköhän tuo pian valmistu jääkiekkoa katsoessa.
Sukat Regia Softissa ovat olleet pitkään jo vaiheessa. Ostin ne jo työharjoitteluni aikana. Lanka oli niin ihanan pehmeää, että sitä oli "pakko" ostaa :)) Kokeilemaankin piti päästä heti, mutta muut kiireet veivät aikaa niin paljon, etten ole vieläkään saanut niitä valmiiksi. Tilauksessa on vielä villasukkiakin. Ei olisi kovin kiva tarjota niitä kesähelteille, mutta ei auta, kun on niin paljon kaikenlaisia käsitöitä mitä pitää tehdä. Ja on pikkasen muutakin tekemistä :)
Niin ja piti sanoman, että huutonetissä olisi taas Baby Ullia huudettavana käyttäjätunnuksella pls2006.