sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Unelma toteutui!


Suuri unelmani on vihdoin toteutunut! Olen perustanut ihan ikioman lankakaupan eli Neulenettikahvila Pirjoliisan :)
Kävin sukuloimassa amerikoissa vuonna 2006 ja siellä serkkuni vei minut neulekahvilaan ja ihastuin totaalisesti. Olin neulojan taivaassa. Lankoja joka puolella ja pieni kahvila, missä muutama nainen teki neulomuksiaan.
Siitä se ajatus sitten lähti...
Reilut kaksi kuukautta sitten laitoin rattaat pyörimään. Kyllä siinä useampi puhelu ja sähköposti piti laittaa, ennenkuin alkoi näyttämään siltä, että liiketiloistani tulisi lankakauppa ja kahvila.
Lisäsin alkuperäiseen ideaan vielä nettikahvilan eli mahdollisuuden surffata netissä parilla koneella ja aiempaan koulutukseeni ja yritystoimintaani liittyen, lisäsin vielä liikkeeseeni ompelupalvelut. Neulenettikahvilassani siis korjataan myös vaatteita, kuten vetoketjujen vaihtoa ja housujen lahkeiden lyhennyksiä.
Nyt minulla on unelmatyöpaikka: olen siellä lankojen ympäröimänä ja voin neuloa lähes aina kun huvittaa.
Mukavasti neulovat ja muutkin ihmiset ovat löytäneet luokseni. On aina yhtä ilahduttavaa tavata ihmisiä, joilla on kutakuinkin samanlainen intohimo lankoihin kuin minulla.
Ja tervetuloa kaikki muutkin läheltä ja kaukaa! Osoitteeni on Pitkäkatu 50, ihan Vaasan keskustan tuntumassa. www.neulenettikahvila.fi

3 kommenttia:

Flikka kirjoitti...

Hei, olit jättänyt kommentin blogiini, että ottaisin yhteyttä. En löytänyt mistään puhelinnumeroa, mutta sitten onneksi törmäsin blogiisi. Mistä asiasta on kyse, voin tulla vaikka käymään joku päivä tällä viikolla.

Pirjoliisa kirjoitti...

Kyse olisi lehtijutusta:neuleet netissä. puh on 044 369 0396

Inkeri kirjoitti...

Onnea Neulenettikahvilalle!